keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Daimler aloittamassa polttokennoautojen sarjavalmistuksen

Tähän asti polttokennoautoja on valmistettu vain pienissä koe-erissä, mutta asiaan on tulossa pikainenmuutos. Saksalaisen Bild-lehden verkkopalvelun mukaan Daimler on aloittamassa vetykäyttöisten polttokennoautojen sarjavalmistuksen vuonna 2015. Daimlerilla keskustellaan myös yhteistyöstä asian tiimoilta Renault-Nissanin kanssa. Uuden teknologian lanseerauksen hinta on merkittävä ja yhteistyöllä on mahdollista sekä jakaa riskejä että pienentää kustannuksia..

Autojen toimintasäteeksi lupaillaan 400 km. Daimlerin tutkimusjohtajan Thomas Weberin mukaan tämä tarkoittaisi sitä, että noin 1000 vetyä tarjoavaa huoltoasemaa riittäisi saksalaisen vetyautoilijoiden tarpeisiin. "Teknologia on olemassa," kertoo Weber, "viimeistään vuonna 2015 aloitamme sarjavalmistuksen."

Vihdoinkin hyviä uutisia, ja todellisia ratkaisuja autoilun ympäristöongelmiin. Vielä, kun vedyn valmistus- ja jakelukustannukset saadaan järkevälle tasolle, niin hyvä tulee :)

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Nettikeskustelu kiellettävä!

Öljy- ja kaasualan keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskä murehtii Aamulehden nettiartikkelissa E10-bensinin myynnin vähäisyyttä - osuus bensiinin kokonaismyynnistä oli helmikuussa enää 55%. Syyksi Vänskä laittaa nettikeskustelijat ja on sitä mieltä, että E10-poltoaineesta tiedottaminen oli hyvää ja kuluttajat ovat väärässä.

Excuse me, what?? Eli asioista ei saa keskustella? Ihmisten vapaa tiedonvaihto olisi kiellettävä? Ei saisi vertailla markkinoilla olevia tuotteita? Pitänee palata suunnitelmatalouteen, jotta ei olisi enää vaihtoehtoja joihin vertailla. Eikun hei, vaihtoehtojen poistoahan on myös väläytetty, myös Helena Vänskän toimesta. Mielenkiintoista kyllä, Iltalehden nettisivuilla 28.11.2010 julkaistu artikkeli, jossa Vänskä ennakoi tulevia E15- ja E20-laatuja sekä kertoo polttoaineuudistuksen yhdeksi tavoitteeksi ajoneuvokannan uudistumisen pakottamisen, on poistettu, mutta näyttää saman aviisin nettifoorumilta copy-paste vielä löytyvän.

Sehän nyt vaan vaikuttaisi olevan niin, että niissäkin autoissa, joihin E10:n luvataan sopivan, tuntuu sopivuudessa olevan eroja - toisiin sopii paremmin ja toisiin vähemmän hyvin. Netissä on kätevää vaihtaa kokemuksia toisten asiasta kiinnostuneiden kanssa. Kokemukset - huonot tai hyvät - kantautuvat netissä todella monen korviin. Harmi.

ST1:n Mika Anttonen tuntuu löytäneen punaisen langan, ja tajunneen, että E10:llä tulee olla selkeä hintaetu 98E:hen verrattuna. Ikävä kyllä Anttonen väläyttää keppiä, toisin kuin Saksassa, jossa Esso laittoi E10:n alennusmyyntiin. Anttosen mukaan bensiinin hintaa ei voi alentaa, koska katteet ovat niin pienet. Toden totta, mitäs sitä alentelemaan, kun ihmiset ostaa kuitenkin. Hintaeroa saadaan kätevästi synnytettyä myös 98E:n hintaa nostamalla, jolloin siitä saatava kate myös mukavasti kasvaa.

Koska nettikeskustelu on pahasta, eiköhän kielletä molemmat, sekä netti että keskustelu. Siirrytään samalla yritysvetoiseen suunnitelmatalouteen, niin eivät pääse kuluttajien mielipiteet ja valinnan vapaus haittaamaan liiketoimia.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Pari vaalikonetta

Kuten kaikki varmaan tietävät, eduskuntavaalit ovat kynnyksellä. Nyt on siis mahdollisuus päästä päättämään siitä, millaisia kanistereita sitä seuraavat 4 vuotta Arkadianmäellä pönöttää ja nappeja painaa.

Julkisessa keskustelussa eivät moottoripäiden asiat ole juurikaan esillä, paitsi kaikenmaailman ITS-hankkeiden, ruuhkamaksujen, kameravalvonnan ja muun (yleensä liikenneturvallisuudella ja ympäristönsuojelulla heikosti perusteltavan) haitanteon merkeissä. Tästä syystä on mukavaa havaita, että moottoriharrastajille tärkeisiin asioihin painottuvia vaalikoneita on myös ilmestynyt ehdokasvalintaa helpottamaan.

Autoliiton vaalikone


Ei muuta kuin valitsemaan itselle sopivinta ehdokasta!

Jos tiedossasi on muita vastaavia vaalikoneita, ilmoita toki, lisään niitä mielelläni muidenkin hämmästeltäväksi.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Kalliita kumileimasimia

Autojen vuosikatsastushintojen noususta on ollut voimakastakin keskustelua jo pidemmän aikaa, mutta vuosikatsastusten hinnat kalpenevat rekisteröintikatsastuksen rinnalla. Auton määräaikaiskatsastuksen keskihinta on katsastushinnat.fi -sivuston mukaan 49,13 euroa. Äkkiseltään samalta sivustolta tutkittuna halvin rekisteröintikatsastus ensi kertaa Suomeen rekisteröitävälle ajoneuvolle on 120 euroa ja kallein 265 euroa. Miksi näin?

Asemat budjetoivat rekisteröintikatsastukselle parin tunnin keston, vaikka todellisuudessa valtaosa rekisteröintikatsastuksista suoritetaan tyyppihyväksytyille ajoneuvoille, tyyliin ”BMW 525d, runkonumero täsmää papereihin ja tyyppikilpi löytyy” - kesto pari minuuttia plus paperityöt. Jos ajoneuvo on tuotu toisesta EU-maasta ja katsastus on voimassa tuontimaassa, ei ajoneuvolle tehdä edes kuntotarkastusta.

Tästä syystä onkin erikoista, että huomattavasti edullisemmassa määräaikaiskatsastuksessa suoritetaan sama ajoneuvon identiteetin varmistaminen kuin rekisteröintikatsastuksessakin. Suurin osa määräaikaiskatsastukseen käytetystä ajasta kuluu kuitenkin identiteetin varmistamisen sijaan ajoneuvon teknisen kunnon tarkastamiseen. Miten siis on perusteltavissa, että identiteetin varmistava toimenpide erillään vuosikatsastuksesta suoritettuna on niin paljon kalliimpi?

Rekisteröintikatsastuksen korkeaa hintaa A-Katsastuksen tekniseltä johtajalta Hannu Pellikältä tiedusteltaessa hän vetoaa jatkuvaan, lakisääteiseen koulutukseen jota rekisteröintikatsastajilta vaaditaan. Onko koulutustarve perusteltu? Ei-tyyppihyväksyttyjen ajoneuvojen kohdalla kenties, näitähän syynätään hyvinkin tarkkaan.

Jos ajoneuvoa on muutettu tai se ei ole tyyppihyväksytty, voi katsastukseen saada menemään aikaa budjetoitua enemmänkin, mutta onko perusteltua veloittaa kaikkia ajoneuvoja saman taksan mukaisesti? Standardihintahan ei toimi molempiin suuntiin, vaan kuluttaja pääsee maksamaan, jos katsastus venyy yli sille budjetoidun keston.

Toisesta EU-maasta tuotavan, tyyppihyväksytyn ajoneuvon kohdalla tilanne on kuitenkin eri. Jos ajoneuvo on tyyppihyväksytty, hyväksyntä on tarkastettu ensirekisteröitäessä, ajoneuvo on sen jälkeen säännöllisesti määräaikaiskatsastettu eikä sitä ole muutetty hyväksynnästä poikkeavaksi, mitä lisäarvoa saadaan tarkistamalla vaatimuksenmukaisuus uudelleen?


Tyyppihyväksyttyjen, toisesta EU-maasta tuotujen ajoneuvojen keinotekoisen byrokraattinen rekisteröintikatsastusmenettely ja sen käsittämättömän korkea hinta rajoittaa tavaroiden vapaata liikkumista, joka kuitenkin on koko EU:n perusajatus. Eivätkä kulut edes lopu katsastukseen vaan kuluttaja pääsee maksamaan erikseen rekisteröinnin. Ja rekisterikilvenkin saa lunastaa eri hintaan.

(Julkaistu alunperin MMAF jäsenkirjeessä 2/2011)

perjantai 18. maaliskuuta 2011

E10pic fail

Yllättäen autoilijat eivät olekaan siirtyneet odotetusti käyttämään 95E10-polttoainetta. Sen sijaan 98E:n myynti on kasvanut huomattavasti. Isona tekijänä tähän on ollut asiasta tiedottamisen surkeus, joka on luonut kasvualustan mitä villeimmille huhuille. Tämä yhdistettynä olemattomaan, tai jopa negatiiviseen hintaetuun luo yhtälön, jossa E10:llä ajaminen ei yksinkertaisesti ole järkevää.

Tiedottamisesta Öljyalan keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskä on kanssani eri mieltä. Hänen mielestään tiedottaminen on ollut hyvää, mutta media on käynnistänyt huhumyllyn. Ja kaikki ongelmat ovat kuluttajan korvien välissä. Jos kuluttaja ei tätä tajua, jää 6% biosisältötavoite saavuttamatta, ja on alettava sekoittamaan biokomponenttia sekä dieseliin että 98E:hen (jonka muuten on aiemmin luvattu säilyvän suojalaatuna ”usean vuoden ajan”). Moniin dieselautoihin biodiesel ei sovi ja sen käyttö on kielletty. 98E:n tarpeellisuutta ei tarvinne enää perustella.

Alla muutama fakta:

Suomessa käytettyä etanolia tuotetaan pääasiassa Brasiliassa. Jotta saataisiin tilaa sokeriruo'on viljelyyn, vedetään sademetsää sileäksi, jolla on negatiivinen vaikutus hiilidioksiditaseeseen. Viljely tuottaa hiilidioksidia (tai oikeammin pienentää kasvavien kasvien hiilidioksidin nettositomista), samoin jalostus sekä kuljetus Suomeen (tai minne helvettiin sitä nyt keksitäänkään viedä).

Etanolin sisältämä energia on noin 60% bensiinin vastaavasta, eli etanolia on poltettava vastaavasti enemmän, jotta saataisiin sama suorituskyky - eli hiilidioksidia vapautuu myös samassa suhteessa enemmän (E10 sisältää max 10-tilavuusprosenttia etanolia).

Etanoli on moottorille ja polttoainejärjestelmille erittäin vihamielinen aine, syöpyviä ovat mm. alumiini, messinki, kupari ja teräs. Kumitiivisteet turpoavat ja/tai haurastuvat altistuessaan etanolille, erityisesti vaaravyöhykkeessä ovat vanhemmat tiivisteet. Komposiittimateriaalit (käytössä esim. tankeissa) eivät välttämättä kestä etanolia.

Etanoli sitoo itseensä erittäin tehokkaasti vettä (esim. kondensoituvaa), veden ja etanolin seos eroaa bensiinistä ja raskaampana painuu tankin pohjalle. Tämä seos on erittäin voimakkaasti korrosoivaa. Ja taitaa palaakin melko huonosti.

Etanoli on voimakkaasti pesevä aine, kuten bensiinikin, mutta toisin kuin bensiini, se "kuivaa" sille altistetut pinnat, liuottaen esimerkiksi pintoja peittäviä öljykalvoja. Vaikutus 4t-moottorissa on mitattavissa, mutta ei moottorin elinikää lyhentävä, sen sijaan 2t-moottoreissa etanolin käyttöä tulisi välttää. Talvi- yms. säilytyksissä tankkiin tulisi laittaa pienkonebensiiniä.

EU:n määrittelemä etanolin max-raja liikennepolttoaineessa on 10 tilavuusprosenttia. Tietyin ehdoin valmistettu etanoli on ns. tuplalaskennan alainen, eli se lasketaan kahteen kertaan tavoitteissa. Suomen tavoite vuodelle 2020 on 20 energiasisältöprosenttia, joka on yli tämän EU:n asettaman maksimin, sillä etanolin energiasisältö/tilavuus on pienempi kuin bensiinin. Tietyin ehdoin siis olisi riittänyt 5 til-% etanolia, mutta jostain ihmeellisestä syystä ei kelvannut. Sormi osoittaa viherfasisteja.

E10 ja 98E hintaero pumpulla nollautuu käytössä, sillä E10-bensiiniä kuluu enemmän – ja nyt usean tutkimuksen mukaan kulutusero on ”virallista totuutta” suurempi, viimeisimpänä asiasta uutisoi Tekniikan Maailma.

Miksi ihmeessä kukaan tankkaisi yhtään mitään muuta kuin ysikasia? Pitää vaan toivoa, ettei vihreää (hah) polttoainetta tueta kuten kaikkia muita viherfasistien ajamia asioita, toisin sanoen lisäämällä vittumaisuutta vaihtoehtoihin. Varmasti alkaisi E10 massoille kelpaamaan, jos 98E maksaa euron/litra enemmän. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin poistaa suojalaatu myynnistä heti lain salliessa eli vuonna 2013.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Murha, tappo, niiden yrittäminen ja yrittämättömyys

Jos liikenteessä tapaa poliisin, joka pönöttää tiellä näyttäen pysähtymismerkkiä, kannattaa pysähtyä. No tottakai tulee pysähtyä, mutta tiesitkö, että jos ei noudata poliisin antamaa pysähtymiskäskyä vaan ajaa hiljentämättä hänen ohitseen - siis tietenkin osumatta ja nimenomaan yrittämättä osua kyseiseen konstaapeliin - napsahtaa automaattisesti syyte murhan yrityksestä.

Tätä taustaa vasten tuntuu ihmeelliseltä, että kaveria, joka luvattomalla aseella pudottaa useamman kuulan toiseen henkilöön ja ilmeisesti toimii harkintaa osoittaen sekä ainakin kohtuullisella päättäväisyydellä, sillä "tämän hetkisen tutkimuksen perusteella näyttää, että ampuja ei pyrkinyt vahingoittamaan sivullisia vaan kohteena oli juuri uhri" tutkitaan ainoastaan tapon yrityksestä.

En vaan tajua. Voisiko joku selittää minulle tyhmälle, mikä logiikka tässä on?


Poliisin propagandaosasto tiedottaa

Vartti uutisoi 8.3, että Kehä III:lla 3 viikkoa aikaisemmin käyttöönotetut automaattiset nopeusvalvontakamerat ovat poliisin mukaan rauhoittaneet liikennettä ja pienentäneet ylinopeuksia. En taas tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Lehdistöön tuntuu poliisin propaganda uppoavan täysin kritiikittä. Artikkelissa hehkutetaan jälleen kameroiden upeaa vaikutusta liikenneturvallisuudelle, vaikka poliisi itse myöntääkin kyseessä olevan pelkkä rahastus – vai kuinka muuten on ymmärrettävissä ”jos lähettäisimme firman autosta tai ulkomaisesta autosta huomautuksen, joutuisimme tekemään hirveästi töitä selvittääksemme, kuka autolla oikeasti ajoi”, jolla haastateltu komisario Kallio perustelee suurta kuvien hylkäysprosenttia. Otetaan siis helppo raha pois, mutta tutkia ei nappaa.

Huvittava on myös se seikka, että poliisi kertoo kolmen viikon kokemuksella tietävänsä paljonko kuvia saadaan tietyistä tolpista ja peräti valitsevansa kameran (yksikö niitä on?) paikan ei sen mukaan, jolla olisi suurin vaikutus liikenneturvallisuuteen, vaan työtilanteeseen sopivaksi.

Rahastus on jo niin läpinäkyvää, ettei voi kuin ihmetellä, kuinka tollaista tuubaa kehtaa edes liikenneturvallisuuden nimissä tehtäväksi väittää. Natsi-Saksan propagandaministerin Joseph Goebbelsin sanoin ”uudelleen ja uudelleen toistetusta valheesta tulee totta” ja ”kun kerrot valheen, kerro iso.”