Kukkahatut kukkii, ajotaito kuihtuu?

Sosiaali- ja terveysministeriö vaikuttaisi esityksellään uudeksi liikennevakuutuslaiksi pyrkivän ratapäiväharrastuksen lopettamiseen, sillä toteutuessaan esityksen kaltaisena, moottoriradoilla kilpailu- harrastus ja testitoiminta ei olisi enää liikennevakuutuksen piirissä. Esityksen perusteluissa on sellaista tuubaa, ettei voi kuin ihmetellä, mitä perkeleen jengiä näistä on päättämässä.

SMOTO on asiaa koskevassa lausunnossaan esittänyt, että moottoripyöräkerhojen ajoharjoittelukurssit olisi säilytettävä liikennevakuutuksen korvauspiirissä. Kuitenkin oman ajotaidon kehittämistä tapahtuu ohjatun ajoharjoittelun lisäksi myös omaehtoisessa harjoittelussa, joita ovat esimerkiksi kerhojen järjestämät ratapäivät. Jo se, että kaikki ajoharjoittelu tulisi olla kouluttajavetoista asettaisi kouluttajaresurssien vaatimuksen suhteettoman korkeaksi, jolloin toiminta vapaaehtoispohjalta (kuten yleensä toimitaan) muodostuisi erittäin vaikeaksi. Kerhomuotoisen, vapaaehtoisten järjestämän koulutuksen etuna on matala osallistumiskynnys ja edullisuus, koulutukseen osallistuminen ei pitäisi ainakaan rahasta jäädä kiinni.

Yleisesti ottaen järjestettyjen tapahtumien järjestäjien tavoitteena tulisi olla tapahtuman turvallisuuden takaaminen, ja järjestäen ratapäivillä on selkeät säännöt, joiden noudattamista myös valvotaan. Tässä kannattaisi ottaa huomioon myös järjestettyjen ratapäivien vaikutus kuljettajien ajotaitojen parannukseen ja sitä kautta liikenneturvallisuuteen tulisi myös ottaa huomioon. Ajoharjoittelun positiivista vaikutusta liikenneturvallisuuteen ei ole helppoa arvioida, sillä ajotaitoparannuksen ansiosta vältettyjä onnettomuuksia ei ole mahdollista tilastoida. Sen sijaan on helppoa tilastoida esimerkiksi ratapäivillä liikennevakuutuksesta maksetut korvaukset, ja käyttää niitä argumenttina liikennevakuutuksen voimassaoloa ja yleisesti ratapäiviä vastaan.

Esimerkkinä mainittakoon, että motoristien vaarallisin onnettomuustyyppi on tilastojen mukaan poikkeuksetta ja vuodesta toiseen suistuminen kaarteessa. Kaarreajoa voi harjoitella erittäin kätevästi moottoriradalla, jossa voi päivän aikana saada samassa kaarteessa erittäin suuren määrän toistoja, ja vieläpä ilman ulkoisten tekijöiden häiritsevää vaikutusta, radallahan ei tarvitse kantaa huolta vastaantulijoista tms yllättävistä tekijöistä läheskään samassa mittakaavassa kuin tieliikenteessä.

Onnettomuuksia moottoriradoilla toki tapahtuu, mutta tosiasiassa moottoriradoilla ja varsinkin järjestetyissä ajotapahtumissa tapahtuneet onnettomuudet ovat liikennevakuutuksen kannalta edullisia. Rata, profiililtaan ja olosuhteiltaan tunnettuna alueena, on yllättävyydeltään pieni, joten ennakoimattomissa olevista ulkoisista seikoista johtuvat onnettomuudet ovat harvinaisia. Radoilla on hyvät turva-alueet, joihin päätyvä harvemmin loukkaa itseään. Ainakin moottoripyörien kalustotappiot sattuvat yleensä nimenomaan vakuutuksenottajalle, ja toinen osapuoli on mukana onnettomuudessa varsin harvoin. Ajotaitojen omaehtoista kehittämistä ei tule estää kohtuuttomilla vakuutusvaatimuksilla, vaan rekisteröityjen moottoripyörien ja autojen liikennevakuutuksen tulisi olla voimassa aina silloin, kun niitä käytetään ajoharjoittelutarkoituksiin.

Jos liikennevakuutus ei uuden lain voimaantullessa olisi enää voimassa moottoriradalla tapahtuvassa harjoittelussa, vaan rata-ajoa varten tarvittaisiin erillinen vakuutus, nousisi kynnys ajoharjoittelutapahtumiin osallistumiseen huomattavasti ja odotettavissa olisi harrastajamäärän voimakas lasku. Moottoriradoilla järjestettäviä ajotaidon kehittämiseen tarkoitettuja kursseja ovat omalta osaltaan tukemassa myös tapahtumien muut osallistujat. Jos muiden osallistujien määrä romahtaisi, ei koulutuksia kyettäisi järjestämään enää läheskään samassa mittakaavassa. Näin omaehtoisen ajoharjoittelun väheneminen vähentäisi myös kouluttajavetoista koulutustarjontaa, näin laskien liikenneturvallisuutta.

Esityksen sivulla 1 todetaan, että muutoksen tavoitteena on ”poistaa epäselvyyksiä ja ongelmia, joita liikennevakuutuslain käytännön soveltamisessa on tullut ilmi.” Kuitenkin kohta ”Moottoriajoneuvoa ei myöskään käytetä liikenteeseen, jos sitä käytetään kilpailu-, harrastus- tai testitarkoituksiin alueella, joka on eristetty rakenteellisin ratkaisuin tai jatkuvalla valvonnalla, tai tällaiseen alueeseen välittömästi liittyvällä, selkeästi rajatulla varikko- tai vastaavalla alueella” (s. 93), kuitenkin sivulla 37 tehty määrittely ”Alueen eristämisellä tarkoitettaisiin järjestelyjä, joilla tehokkaasti estetään pääsy alueelle kaikilta sellaisilta henkilöiltä, jotka eivät tietoisesti ole pyrkimässä alueelle esimerkiksi seuratakseen kilpailua tai osallistuakseen sen järjestelyihin.
Tapauskohtaisesti olisi arvioitava, onko kysymyksessä alue, joka on riittävällä tavalla eristetty rakenteellisin ratkaisuin tai jatkuvalla valvonnalla. Sisätiloihin rakennetut karting-radat on yleensä rakenteellisin ratkaisuin eristetty siten, että pääsy radalle huomaamattaan ei ole mahdollista. Erilaiset tarpeeksi korkeat aidat, maaston muodostamat esteet kuten jyrkänne tai vesihauta voisivat täyttää riittävän eristämisen vaatimuksen. Myös alueen merkitseminen lippusiimalla ja riittävän lyhyin välimatkoin sijoitetuilla valvojilla voisi täyttää laissa tarkoitetun eristämisen vaatimuksen” on kaikkea muuta kuin yksiselitteinen ja epäselvä. Riittävä eristys on jotain väliltä kartinghalli-lippusiima. Kuka näitä oikein kirjoittaa?

Jos liikennevakuutuksen voimassaolo moottorirataharjoittelussa lakkaa, on vaarana suomalaiseen kulttuuriin voimakkaasti sitoutuneen moottoriurheiluharrastuksen tyrehtyminen, jos harrastamista vaikeutetaan lisävakuutustarpeilla. Lisäksi liikenneturvallisuutta huonontavana seurauksena olisi omaehtoisen harjoittelun vaikeutumisesta aiheutunut ajotaitojen heikentyminen sekä kaarreajoharjoittelun siirtyminen yleisille teille. Nykyinen liikennevakuutuslaki ei ole ollut ongelmallinen moottorirataharjoittelun kannalta, joten harjoittelun vaikuttaminen eristämisen vaatimuksen tulkintoja muuttamalla ei ole perusteltua.

Kilvettömän ratamoottoripyörän vakuutus alkaa olla samoissa hinnoissa kuin kadulla kulkevan kilokyykyn, mutta erona bonuksettomuus - maksapa sitten sellainen vielä päälle. SML:n lisenssin vakuutus maksaa tänä vuonna 342 euroa, eikä se edes korvaa juuri mitään, esim max. hoitokorvaus 8500 euroa, jolla ei paljoa hoideta. Näistä voinee vetää jotain johtopäätöksiä ratakäyttöön tarvittavien vakuutusten kustannuksista - kustannukset tulee nousemaan aivan sietämättömiksi, jos liikennevakuutus ei ratapäivillä ole voimassa. Ei varmasti ole helppoa houkutella uusia harrastajia jos kokeilun edellytys on ottaa tonnin extravakuutukset tms...

Tästä syystä liikennevakuutuksen tulee olla voimassa aina käytettäessä rekisteröityä, tieliikennekäyttöön tarkoitettua liikennevakuutettua moottoriajoneuvoa moottoriradalla tai muulla tarkoitukseen varatulla alueella ohjattuun tai omaehtoiseen ajoharjoitteluun.