Näytetään tekstit, joissa on tunniste e10. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste e10. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Nettikeskustelu kiellettävä!

Öljy- ja kaasualan keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskä murehtii Aamulehden nettiartikkelissa E10-bensinin myynnin vähäisyyttä - osuus bensiinin kokonaismyynnistä oli helmikuussa enää 55%. Syyksi Vänskä laittaa nettikeskustelijat ja on sitä mieltä, että E10-poltoaineesta tiedottaminen oli hyvää ja kuluttajat ovat väärässä.

Excuse me, what?? Eli asioista ei saa keskustella? Ihmisten vapaa tiedonvaihto olisi kiellettävä? Ei saisi vertailla markkinoilla olevia tuotteita? Pitänee palata suunnitelmatalouteen, jotta ei olisi enää vaihtoehtoja joihin vertailla. Eikun hei, vaihtoehtojen poistoahan on myös väläytetty, myös Helena Vänskän toimesta. Mielenkiintoista kyllä, Iltalehden nettisivuilla 28.11.2010 julkaistu artikkeli, jossa Vänskä ennakoi tulevia E15- ja E20-laatuja sekä kertoo polttoaineuudistuksen yhdeksi tavoitteeksi ajoneuvokannan uudistumisen pakottamisen, on poistettu, mutta näyttää saman aviisin nettifoorumilta copy-paste vielä löytyvän.

Sehän nyt vaan vaikuttaisi olevan niin, että niissäkin autoissa, joihin E10:n luvataan sopivan, tuntuu sopivuudessa olevan eroja - toisiin sopii paremmin ja toisiin vähemmän hyvin. Netissä on kätevää vaihtaa kokemuksia toisten asiasta kiinnostuneiden kanssa. Kokemukset - huonot tai hyvät - kantautuvat netissä todella monen korviin. Harmi.

ST1:n Mika Anttonen tuntuu löytäneen punaisen langan, ja tajunneen, että E10:llä tulee olla selkeä hintaetu 98E:hen verrattuna. Ikävä kyllä Anttonen väläyttää keppiä, toisin kuin Saksassa, jossa Esso laittoi E10:n alennusmyyntiin. Anttosen mukaan bensiinin hintaa ei voi alentaa, koska katteet ovat niin pienet. Toden totta, mitäs sitä alentelemaan, kun ihmiset ostaa kuitenkin. Hintaeroa saadaan kätevästi synnytettyä myös 98E:n hintaa nostamalla, jolloin siitä saatava kate myös mukavasti kasvaa.

Koska nettikeskustelu on pahasta, eiköhän kielletä molemmat, sekä netti että keskustelu. Siirrytään samalla yritysvetoiseen suunnitelmatalouteen, niin eivät pääse kuluttajien mielipiteet ja valinnan vapaus haittaamaan liiketoimia.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

E10pic fail

Yllättäen autoilijat eivät olekaan siirtyneet odotetusti käyttämään 95E10-polttoainetta. Sen sijaan 98E:n myynti on kasvanut huomattavasti. Isona tekijänä tähän on ollut asiasta tiedottamisen surkeus, joka on luonut kasvualustan mitä villeimmille huhuille. Tämä yhdistettynä olemattomaan, tai jopa negatiiviseen hintaetuun luo yhtälön, jossa E10:llä ajaminen ei yksinkertaisesti ole järkevää.

Tiedottamisesta Öljyalan keskusliiton toimitusjohtaja Helena Vänskä on kanssani eri mieltä. Hänen mielestään tiedottaminen on ollut hyvää, mutta media on käynnistänyt huhumyllyn. Ja kaikki ongelmat ovat kuluttajan korvien välissä. Jos kuluttaja ei tätä tajua, jää 6% biosisältötavoite saavuttamatta, ja on alettava sekoittamaan biokomponenttia sekä dieseliin että 98E:hen (jonka muuten on aiemmin luvattu säilyvän suojalaatuna ”usean vuoden ajan”). Moniin dieselautoihin biodiesel ei sovi ja sen käyttö on kielletty. 98E:n tarpeellisuutta ei tarvinne enää perustella.

Alla muutama fakta:

Suomessa käytettyä etanolia tuotetaan pääasiassa Brasiliassa. Jotta saataisiin tilaa sokeriruo'on viljelyyn, vedetään sademetsää sileäksi, jolla on negatiivinen vaikutus hiilidioksiditaseeseen. Viljely tuottaa hiilidioksidia (tai oikeammin pienentää kasvavien kasvien hiilidioksidin nettositomista), samoin jalostus sekä kuljetus Suomeen (tai minne helvettiin sitä nyt keksitäänkään viedä).

Etanolin sisältämä energia on noin 60% bensiinin vastaavasta, eli etanolia on poltettava vastaavasti enemmän, jotta saataisiin sama suorituskyky - eli hiilidioksidia vapautuu myös samassa suhteessa enemmän (E10 sisältää max 10-tilavuusprosenttia etanolia).

Etanoli on moottorille ja polttoainejärjestelmille erittäin vihamielinen aine, syöpyviä ovat mm. alumiini, messinki, kupari ja teräs. Kumitiivisteet turpoavat ja/tai haurastuvat altistuessaan etanolille, erityisesti vaaravyöhykkeessä ovat vanhemmat tiivisteet. Komposiittimateriaalit (käytössä esim. tankeissa) eivät välttämättä kestä etanolia.

Etanoli sitoo itseensä erittäin tehokkaasti vettä (esim. kondensoituvaa), veden ja etanolin seos eroaa bensiinistä ja raskaampana painuu tankin pohjalle. Tämä seos on erittäin voimakkaasti korrosoivaa. Ja taitaa palaakin melko huonosti.

Etanoli on voimakkaasti pesevä aine, kuten bensiinikin, mutta toisin kuin bensiini, se "kuivaa" sille altistetut pinnat, liuottaen esimerkiksi pintoja peittäviä öljykalvoja. Vaikutus 4t-moottorissa on mitattavissa, mutta ei moottorin elinikää lyhentävä, sen sijaan 2t-moottoreissa etanolin käyttöä tulisi välttää. Talvi- yms. säilytyksissä tankkiin tulisi laittaa pienkonebensiiniä.

EU:n määrittelemä etanolin max-raja liikennepolttoaineessa on 10 tilavuusprosenttia. Tietyin ehdoin valmistettu etanoli on ns. tuplalaskennan alainen, eli se lasketaan kahteen kertaan tavoitteissa. Suomen tavoite vuodelle 2020 on 20 energiasisältöprosenttia, joka on yli tämän EU:n asettaman maksimin, sillä etanolin energiasisältö/tilavuus on pienempi kuin bensiinin. Tietyin ehdoin siis olisi riittänyt 5 til-% etanolia, mutta jostain ihmeellisestä syystä ei kelvannut. Sormi osoittaa viherfasisteja.

E10 ja 98E hintaero pumpulla nollautuu käytössä, sillä E10-bensiiniä kuluu enemmän – ja nyt usean tutkimuksen mukaan kulutusero on ”virallista totuutta” suurempi, viimeisimpänä asiasta uutisoi Tekniikan Maailma.

Miksi ihmeessä kukaan tankkaisi yhtään mitään muuta kuin ysikasia? Pitää vaan toivoa, ettei vihreää (hah) polttoainetta tueta kuten kaikkia muita viherfasistien ajamia asioita, toisin sanoen lisäämällä vittumaisuutta vaihtoehtoihin. Varmasti alkaisi E10 massoille kelpaamaan, jos 98E maksaa euron/litra enemmän. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin poistaa suojalaatu myynnistä heti lain salliessa eli vuonna 2013.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Ympäristönvihaajat tankkaa ysikasia

Yle uutisoi E10-bensiinin heikon kysynnän yllättäneen asiantuntijat. Samassa propagandankäryisessä uutisessa 98E:hen viitataan saastuttavampana ja kalliimpana vaihtoehtona, jonka käyttö vaarantaa Suomen ilmastotavoitteet. Niin kuinkas se sitten olikaan?

E10 on energiatehottomampaa kuin entinen 95E, joten sitä kuluu enemmän. Näin siis päästöjä syntyy enemmän. Voidaan väittää, että kasvaessaan kasvit, joita etanolin raaka-aineena käytetään, sitovat hiilidioksidia, jolloin polttoaine on hiilidioksidineutraalia. Kuitenkaan polttoaineen jalostus saati kuljetus Etelä-Amerikasta Suomeen ei suinkaan ole päästötöntä. Tästä syystä E10 ei ole lainkaan ympäristöystävällisempää, pikemminkin päinvastoin - esim. öljyähän ei tarvitse kuljettaa läheskään niin pitkiä matkoja, ja sen jalostusprosessit ovat varsin kehittyneet.

98E:n hinta pumpulla on viitisen senttiä E10:ä kalliimpaa, tällä hetkellä hinta on (ainakin Turussa) about 1,45 vs. 1,50 euroa litra. Näillä litrahinnoilla, jos kulutus nousee väitetyn 3%, on polttoainekustannus käytössä sama, tankkasi kumpaa bensaa tahansa. Asiantuntija Harri Kallberg TLL:n tietokeskuksesta väläyttää pientä uhkauksenpoikasta sanomalla ” Jos kysyntä ei reagoi tarpeeksi, niin tavoite jää saavuttamatta ja saattaa olla, että poliittisen koneiston täytyy keksiä jotakin muita keinoja.” Mitä nämä muute keinot voisivat olla - äkkiseltään tulee mieleen 98E:n myynnin lopettaminen tai verotuksen raju kiristäminen.

Vastuuta siitä, mikä bensa sopii mihinkin autoon, ei tunnu kukaan ottavan. Jos valmistaja ilmoittaa E10:n käyvän tiettyyn autoon, johon se ei sitten sovikaan, on vastuu teoriassa valmistajan. Toinen asia on todistustaakka. Käytännössä on täysin mahdotonta todistaa nimenomaan bensiinin osaa jonkun tietyn vian synnyssä. Vaikka se olisi mahdollistakin, se olisi sietämättömän hankalaa yksityishenkilölle.

Ajatusleikki:
Valmistaja on ilmoittanut, että Kallen autoon sopii E10-bensiini. Kuitenkin auton moottori hajoaa, ja Kalle, joka ei ole erityisemmin automiehiä, vie kärrynsä merkkiliikkeen huoltoon. Huollossa todetaan, että on mahdollista vian aiheutuneen E10-bensiinistä. Koska valmistaja ei halua ottaa vastuuta asiasta, kerrotaan Kallelle vian aiheutuneen jostain muusta seikasta, eikä Kallella ole perusteita kyseenalaistaa väitettä, saati mahdollisuutta hankkia siihen tarvittavia tietoja. Näin hän pääsee itse maksamaan korjauksen, joka olisi ollut autonvalmistajan vastuulla. Näinkö sen piti mennä?

Koska polttoainekustannus on sama, tankkaa kumpaa bensaa vain, mutta 98E toimii varmasti, miksi ihmeessä kukaan tankkaisi eekymppiä? Kun ei enää muita keinoja keksitä, alkaa syyllistäminen - "olet huono ihminen ja vihaat ympäristöä, jos et tankkaa, mitä käsketään".

torstai 3. helmikuuta 2011

E10-kulutuskyselyn tulokset


Koska E10-polttoaineeseen ja sen aiheuttamiin ongelmiin liittyen on ollut huomattavan paljon värikästäkin keskustelua, oli mielestäni tutkimisen arvoista, miten autoilijat todella ovat uuden polttoaineen koneneet. Polttoaineeseen liittyvää valitustahan kuuluu paljon, mutta onko kyseessä vain äänekkään vähemmistön turhautunut purnaus, vai onko asiassa jotain muutakin?

Tästä syystä tein internet-kyselyn, jossa tiedusteltiin käyttökokemuksia E10-polttoaineessa, erityisesti polttoaineen kulutuksen, moottorin tehon ja käynnin suhteen. Mainostin kyselyä auto- ja moottoripyöräfoorumeilla, Facebookissa, Suomi24-palvelussa ja Iltalehden keskustelupalstalla. Iltalehti vaikutti jopa noteeranneen kyselyn, sillä kyselyn julkaisua seuraavana päivänä Iltalehti aloitti oman aiheeseen liittyvän kyselynsä, josta oli tarkoitus kirjoittaa lehden paperiversiossa 1.2.2011. En kyseistä lehteä ole lukenut, joten en tiedä onko juttua julkaistu, osaako joku kertoa?

Kysely oli avoimena viikon ajan tammi-helmikuun vaihteen tienoilla. Tänä aikana vastauksia kertyi yhteensä 311 kappaletta, joista karsittiin pois sellaiset, joissa vastaajilla ei ollut käyttökokemuksia E10-polttoaineesta (diesel, tai E10 ei sovi/ei tahdo käyttää) ja huumorivastaukset, mm. Opel Turbotissi, jonka kulutus oli ”miljoona litraa pillulla OMFG”. Hyväksyttyjä vastauksia kertyi 301 kappaletta, jotka edustivat 35 eri automerkkiä. Suurimmalla edustuksella kyselyyn osallistuivat BMW:n, Opelin ja Volkswagenin kuljettajat.

Kyselyn tulokset:

Vastanneista vajaa 62,5% kertoi havainneensa kulutuksen kasvaneen joko hieman tai huomattavasti. Toisaalta vastaajien käsitys käsitteistä ”hieman” ja ”huomattavasti” vaikutti olevan melko laaja. Vastaajista, jotka ilmoittivat kulutuslukemia, pienin ”huomattavaksi” kasvuksi mainittu oli noin 5% ja suurin ”hieman” kasvanut kulutus oli noussut reilut 15%. Entisellään kulutuksen arvioi säilyneen lähes 34% vastaajista ja muutaman ajopelin kulutus oli myös pudonnut E10-bensiinin myötä.



Vastaajista valtaosa oli sitä mieltä ettei E10-bensiinillä ollut moottorin tehoon havaittavaa vaikutusta. Toisaalta vajaa kolmannes kertoi huomanneensa tehon pudonneen. Kommenteissa toistuu kaasuun vastaavuuden huonontuminen, väännön pienentyminen ja tukkoisuuden tunne. Toisaalta tehonkasvua havainnoineet vastaajat kertovat täysin päinvastaisista kokemuksista, kerkemmästä kaasuun vastaamisesta ja kasvaneesta alaväännöstä.



E10-polttoaineen vaikutusta moottorin käyntiin arvioitaessa valtaosa ei ollut huomannut eroa polttoaineen vaihduttua. Yli 35% kertoi moottorin toiminnan huonontuneen uuden polttoaineen myötä. Kommenteissa toistuu huono käynnistyvyys, huono tyhjäkäynti, nykiminen ja pätkiminen.



Ahdettuja ja vapaastihengittäviä moottoreita tarkasteltaessa oli havaittavissa, että vapaastihengittävien autojen kuljettajat olivat yleisesti ottaen hieman tyytymättömämpiä E10-bensiinin sopivuuteen autoihinsa. Vapareiden kuljettajista 65% koki kulutuksen nousseen, vajaa 34% tehon pudonneen ja vajaa 38% moottorin toiminnan huonontuneen.

Tarkasteltaessa kokemuksia suhteessa ajoneuvojen ikään voidaan havaita, että vastaajat, joiden autojen vuosimalli on 1995 tai vanhempi, kokevat E10-polttoaineen sopivan huonommin autoihinsa. Toisaalta, vuosimallin 2006 ja uudempien autojen kuljettajistakin liki puolet kertoo esimerkiksi kulutuksen kasvaneen. Muut lieveilmiöt tosin vaikuttaisivat vähenevän auton nuorentuessa.




Kun tarkastellaan moottorin koon vaikutusta E10-polttoaineen vaikutusten arvointiin, voidaan havaita tyytyväisyyden E10-bensiinin toimintaan vähenevän säännönmukaisesti moottorin koon kasvaessa kaikilla osa-alueilla. Mitä suurempi moottorin koko, sitä suurempi osuus vastaajista ilmoittaa polttoaineen kulutus nousseen, tehon laskeneen ja moottorin käynnin huonontuneen. Tulos on äärimämisen mielenkiintoinen, ja mielestäni moottorin koon suhdetta E10-bensiinin vaikutuksiin kannattaisi tutkia enemmänkin.




Lopputulemana valtaosa vastaajista kertoi polttoaineen kulutuksen nousseen E10-bensiiniin siirtymisen jälkeen, että sellaista puunhalauspolttoainetta. Noin kolmasosa vastaajista kertoi tehon laskusta ja käyntiongelmista. Jo yksin polttoaineen kulutuksen lisääntyminen E10-bensiinillä on seikka, jonka takia kannattaa miettiä tarkkaan 98E-bensiiniin siirtymistä, vaikka autolle E10 kelpaisikin. Hinnan prosentuaalinen ero ei ole kovin suuri ja se kompensoituu pienelläkin kulutussäästöllä. Lisäksi 98E-bensiinin käyttö poistaa E10-bensiinin mahdolliset sopivuusriskit – juuri kukaanhan ei vaikuta tietävän, mihin autoihin E10 todella sopii. Sopivuuslistoja muutellaan harva se päivä.

Jokainen saa puolestani tankata ihan juuri sitä polttoainetta, jonka parhaaksi katsoo. Toivoisin kuitenkin, että mietitte pumpulla, mitä valitsette ja miksi.


Loppuun vielä valikoituja lainauksia vastaajilta:

Lyijyllinen 99/92 takas tankkiin.”

”Poliitikoille terveisiä, että onko täällä Suomessa pakko siirtyä polttoaineeseen, joka ei moneenkaan autoon sovi ja kun meillä vielä on Euroopan vanhin autokanta. […] Sekään ei sovi järkeen, että kulutusta nostamalla muka säästetään luontoa.”

”E10 siirtyminen on suunniteltu huonosti ja siinä vaiheessa kun 98E5 muuttuu myös E10 me vanhempien autojen omistajat olemme todella pulassa.

”Ajamme Euroopan vanhimmilla autoilla euroopan haastavimmissa olosuhteissa ja meillä on maanosan pisimmät välimatkat ja alhaisimmat nopeusrajoitukset.”

”Polttoaineen hinnan nousu 95E5:stä E10 siirtymisestä huolimatta on ollut pettymys, tosin odotettavissa ollut sellainen. Eekymppiä joutuu tankkaamaan enemmän ja kokoajan yhä kalliimmalla kuin 95E5, joten ainakaan taloudellisesti ajatellen uuteen polttoaineeseen siirtyminen ei ollut onnistunut siirto. Päästötkään ei taida käytännön tasolla vähentyä juurikaan joten mielestäni mönkään meni...”

”Hyvä, ku en ollutkaan luulojeni kanssa yksin. =)”

”Ensin sytytti service engine valon. Vikakoodi sanoi auton käyvän liian laihalla.”

”Kylmänä pakokaasu haisee vähän kuin vanhalle viinalle”

”Moottoritien kiihdytyskaista meinaa loppua kesken, vaikka kolmosella yrittää kaasupohjassa kiihdyttää.”

”[E10] Irroitti paskaa tankista ja tukki ruiskusuuttimet.”

”Ostin elokuussa köytetyn Daewoon kun tarkoitus oli saada jokin edullinen menopeli pieneen ajoon ja E10 yhteensopiva. Jouluna Daewoo / Chevrolet ilmoitti ettei aikaisemmista tiedoista poiketen kyseinen malli olekaan E10 yhteensopiva vaikka olin juuri sillä perusteella auton ostanut. Nyt minulla on E10 sopimaton vähän ajettu ja ei kovin vanha auto josta ei voi rutkuttaa myyjälle koska myyjä ei ollut merkin edustaja, eikä maahantuoja ota mitään vastuuta. Auto on niin vähällä käytöllä etten ole vielä ehtinyt tankata 98:a, tankissa on vielä ennen joulua ostettua 95:sta. E10:stä ei siten ole kokemusta ja maahantuojan mukaan ei pidä ollakaan. Maahantuojan ja merkin edustuksen asiakaspalvelu ei ole ollut kovin asiakaslähtöistä. Minäkin huomasin autolleni muuttuneet E10 tiedot vasta tammikuussa sattumalta. Olisi kohtuullista odottaa että maahantuoja lähettäisi kyseisten mallien omistajille tiedotteen viimehetken mutoksesta. Kaikenmoisiin huoltokampanjoihin ja tutustumisviikonloppuihin kyllä tulee kutsuja joten tuskin olisi kovinkaan suuri rahallinen panostus laatia yksi asiallinen kirje ja pitää asiakaspalvelunsa jotenkin asiakaslähtöisenä. Tuntuu siltä että simmuun on kustu.”

”Ne jotka väittävät että E10-bensiini on vaikuttanut moottorin käyntiä tai auton kiihdytystä niin ne ovat idiootteja!”

”Typerä kysely. Ketään kiinnosta.”



KIITOS KAIKILLE VASTANNEILLE!!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Tutkitaanko? Ei, hutkitaan ensin

Kauppalehti Extrassa oli 8.11.2010 juttu etanolin määrän kasvattamisen vaikutuksista. Vaikka edes E10 ei ole vielä myynnissä, jutussa ennakoidaan EU:n kaavailemista E15- ja E20-laaduista. E10:n käyttöönotto ei aiheuta huoltamotoiminnalle muita muutoksia kuin mittareiden uudelleentarroittamisen, mutta tätä suurempien pitoisuuksien pelätään aiheuttavan uudistamistarpeita bensa-asemien kalustoon. E15 olisi tulossa käyttöön aikaisintaan vuoden 2015 jälkeen, mutta siltikin pienikatteiselle toiminnalle uudistamisaikataulu on varsin tiukka.

Suomen Bensiinikauppiaiden ja Liikennepalvelualojen liiton toimitusjohtajan Mika Hokkasen mukaan tilanne olisi sietämätön erityisesti muutaman sentin katteilla pelaaville pienille toimijoille. Neste Oilin johtaja Arvo Ruotsalainen arvioi, että yhden polttoainemittarin muutoksien kustannus olisi 10-15000 euroa, mutta asemaa kohti puhuttaisiin jopa satojen tuhansien laskusta, jos säiliöihin ja putkistoihin tarvittaisiin myös muutoksia. Ruotsalaisen mukaan näin laajamittaiset uudistukset olisi syytä tuoda normaalin teknisen kehityksen kautta ja huoltamoille pitäisi antaa useampi vuosi aikaa uudistusten hoitamiseen. Lisäksi Ruotsalaisen mukaan 10% korkeamman etanolipitoisuuden polttoaineita ja sen vaikutuksia ei ole vielä tutkittu riittävästi.

Öljy- ja kaasualan keskusliiton toimitusjohtajan Helena Vänskän mukaan yksin E10-polttoaineen käyttöönotolla ei päästä vuodelle 2020 asetettuun tavoitteeseen, jolloin Suomen liikennepolttoaineiden sisällöstä 20% on uusiutuvia komponentteja. Iltalehden internetsivuilla 28.11.2010 julkaistun artikkelin mukaan Vänskä kertoo yhden polttoaineuudistuksen tavoitteen olevan autokannan uudistumisen pakottaminen. Jo E10 kasvattanee 98:n myyntiä suuresti, koska E10 ei suuren osaan teillämme olevasta kalustosta käy, esimerkiksi omaan moottoripyörääni tai autooni ei E10-bensiini sovi. Nyt tulossa oleva uudistus korvaa mittareista 95E:n E10:llä, ja 98E jää jäljelle. Jos E15:n tullessa markkinoille 98E poistuu myynnistä kokonaan ja korvataan E15:ta, jää erittäin suuri osa käyttökelpoisesta, täysin toimivasta ajoneuvokalustosta vaille sopivaa polttoainetta. Äkkiseltään ajatellen, siinäpä vasta olisikin melkoinen ekoteko, sormien napsautuksella tuhansia autoja ja moottoripyöriä muutetaan jätteeksi. Ja laskun maksaa kuluttaja.

Nyt oikeasti herätys päättäjät. Ympäristöystävällisyyden nimissä pakotetaan ajoneuvot käyttämään energiatehotonta polttoainetta. Polttoainetta, jonka käyttöönotto tekisi olemassaolevasta, vielä käyttökelpoisesta ajoneuvokalustosta käytännössä jätettä. Samalla aiheutetaan jo nyt pienillä katteilla pelaavalle polttoainekaupalle sietämättömän suuri lasku.

Selvää on, että öljyjalosteille on ennemmin tai myöhemmin löydettävä korvaaja. Ja tosiasia on, että esim. Brasiliassa on vuosia ajettu sokeriruo'osta valmistetulla etanlilla vuosia, joten kokemusta asiasta varmasti on olemassa - kuuluvat vielä kohtuullisen energiatehokkaasti pystyvän jalostamaan polttoainettaan. Miksi silti tuntuu siltä, että täällä ei tietoa tunnu oikein kenelläkään olevan, ja asioita painetaan katse yhteen kohteeseen fokusoituna eteenpäin tietämättä seurauksia, tai oikein syitäkään? Meininki tuntuu olevan "On sovittu, että näin tehdään, joten näin pitää tehdä. Olkoot kansalaiset maksajia ja koekaniineja."